Sahrami

Sahrami

Sahrami - Crocus sativus

Sahramia saadaan kurjenmiekkakasveihin kuuluvan, krookuksen sukuisen kasvin kuivatuista emin luoteista. Crocus sativus-kasvi on kotoisin Kreikasta ja Vähä-Aasiasta, mutta nykyisin sitä viljellään Välimeren maissa. Parasta Sahramia viljellään La Manchan alueella Keski-Espanjassa. Kasvin maanalaisesta varren pullistumasta, sipulista, kasvaa lehtiä, jotka muodostavat noin 25 cm pituisen torven, jonka suussa on yksinäinen kukka. Violetissa kukassa on kolme punakeltaista, noin 3 cm:n pituista luottia, jotka kuivataan mausteeksi. Kukat poimitaan käsin ja sen jälkeen niistä irroitetaan luotit mukanaan kappale emin vartaloa. Yhden sahramikilon tuottamiseen tarvitaan lähes 200 000 kukkaa ja hehtaarilta saadaan noin 6 kg kuivattua sahramia.Sahramin kalleus on siten helppo ymmärtää. Sahramin maku on miellyttävän mausteinen, pistävä sekä kitkerä. Tuoksultaan se on miellyttävän kukkainen. Sahrami tunnetaan myös hyvin voimakkaana väriaineena.

Muinaisista ajoista lähtien tätä kallisarvoista maustetta on yritetty väärentää erilaisilla tavoilla. Jo ensimmäisellä vuosisadalla Plinius varoitteli petoksesta ja myöhemmin väärentäjiin onkin suhtauduttu erittäin ankarasti. Keskiaikaiset kauppakaupungit halusivat säilyttää hyvän maineensa ja sen vuoksi sahramin kauppaa valvottiin tarkasti. Silloisten lakien mukaisesti vuonna 1449 Nürnbergissä poltettiin sahramin väärentäjä roviolla yhdessä väärentämänsä sahramin kanssa, ja joitakin vuosia myöhemmin haudattiin kolme miestä elävänä saman rikoksen vuoksi.

Sahrami on kautta aikojen ollut arvostettu lääke-, mauste-, väri- ja tuoksuaineena ja aikaisemmin sen käyttö on ollut yleisempää kuin nykyisin. Sahrami kuului Kiinan yrttikirjoissa mainittujen lääkekasvien joukkoon jo 2 600 eKr. Sahramin on uskottu tehoavan maksa-, munuais-, rinta- sekä vatsasairauksiin ja ’sama parantaa saman’ -opin mukaisesti sitä käytettiin keltaisen värinsä vuoksi myös keltatautia vastaan.

Persialaiskuninkaat käyttivät sahramin värisiä jalkineita, merkkinä jumalallisesta alkuperästä. Rooman keisariajalla sahramin kulutus oli huipussaan, sillä keisarit ottivat sahramikylpyjä, sahramivedellä parfymoitiin teattereita ja juhlatiloja. Lisäksi juhlapidoissa lattia saatettiin jopa peittää sahramilla. Rooman valtakunnan hävittyä alkoi mahtava arabikulttuuri ja arabit antoivat mausteelle oman keltaista tarkoittavan nimityksensä, zafaran. Arabien valloitusretkien aikana kahdeksannella vuosisadalla sahrami levisi Espanjaan ja siitä asti sahrami on kuulunut erottamattomana osana espanjalaisiin kansallisruokiin.

Espanjalaisessa ruoassa sahrami on ennen kaikkea riisiruokien, kuten paellan, mauste. Ranskalaisessa bouillabaisse-kalakeitossa sahrami on välttämätön aines ja se sopii myös erilaisiin kanaruokiin ja kastikkeisiin. Sahramilla värjätään ja maustetaan myös juustoja, voita, leivonnaisia ja makeisia. Joulun sahramipulla on tullut Suomeen Ruotsista, jossa Lucianpäivän pikkupullat ja rinkelit värjätään sahramilla kauniin keltaisiksi.